torstai 8. helmikuuta 2018

Tulppaanien aikaan

Kas, mahtaako se kevät kolkutella, kun tulppaaneja kantaa kotiin ja blogikin saa uutta ilmettä. Muun muassa bannerin vaihtui tyystin toiseen ja uusi kertoo koruttoman kauniisti oikeastaan kaiken oleellisen blogista kokonaisuudessaan: kirjoja ja eläimiä - unohtamatta kevyesti kirjan sivuilla lepäävä höyhentä, joka kuvastakoon rakkauttani loputtoman upeaan luontoon ♥

Rakkautta on ilmassa muutenkin, sillä sain vastikään luettua kaksi Camilla Läckbergin teosta, joista toinen on kirjaston hyllystä ja toinen tammikuisesta alennusmyynnistä kotiin kannettu. Enkelintekijä ja Leijonankesyttäjä olivat mielestäni kumpikin perinteistä Läckbergiä, joka osaa aina pitää tarinoissaan kiinni, kuin sitkeä purukumi takkutukkaan takertuneena.


Koen mielessäni joidenkin kirjailijoiden olevan itselleni eräänlaisia turvaverkkoja, joiden kirjoihin uppoutuminen tuntuu samalta, kuin silmänsä sulkien kaatuisi taaksepäin, luottaen ja uskoen jonkun aina ottavan kiinni. Niiden tarinoihin uskaltaa täysin rennosti uppoutua, tietäen kokevansa jotain tuttua, turvallista ja miellyttävää.

Yksi näistä turvasatamistani on juurikin Camilla Läckberg ja vaikka kirjojen taso omasta mielestäni ainakin jollain tasolla vaihtelee, ne eivät ole koskaan pettäneet tai antaneet kellahtaa selälleen.

Kirjoissa yhdistyy kaksi aikaa ja murhenäytelmä, joita maustaa selvittäjiensä suorastaan hymyilyttävän sympaattiset ihmissuhdekiemurat ja kaikessa inhimillisessä ärsyttävyydessäänkin huikeat hahmot, jotka ketteristä kuvauksistaan ja kommelluksistaan suorastaan peilautuvat kuviksi verkkokalvoilleni.

19 kommenttia:

  1. Nimenomaan tuttua ja turvallista nämä Läckbergit, sinä osasit ilmaista sen paremmin kuin minä.
    Todella ihania sienikuvia täällä blogissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu kuin tuosta "sieniretkestä" olisi vain ohikiitävä hetki, mutta niin siitäkin on ehtinyt kulua kuukausi jos toinenkin ♥ Pian saakin jo kevättä alkaa kuvaamaan, voi sitä aikaa odotan!

      Poista
  2. Todella kaunis banneri blogillasi!
    En ole lukenut Camilla Läckbergin kirjoja, mutta täytyy laittaa muistiin hänen nimensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Melko nopeasti sen "askartelin" mutta siitä tuli kiva :)

      Poista
  3. Kauniin väriset tulppaanit <3

    Ronja

    https://willaronjatar.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ole! Nuo edustavat ihan lempiväriäni, oli ihana löytää ne kaupasta ♥

      Poista
  4. Hankin pokkareina Läckbergit ja uppouduin täysin tarinoihin. Aluksi tuntui sekavalta kahden tason tapahtumat, mutta sitten jäin koukkuun. Enää on lukematta Noita, jota nyt metsästelen. Kirjat ovat minulle tärkeitä ja rakkaita jo lapsuuden satukirjoista alkaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kahden aikakauden tapahtumat ovat niin ominaisinta Läckbergia, että on vaikea edes kuvitella enää muuta :)

      Poista
  5. Hieno banneri. Minusta Enkelintekijä oli aikamoinen notkahdus, mutta Leijonankesyttäjä oli jälleen erittäin hyvä dekkari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen yrittänyt miettiä ja miettiä, että mitähän tarinaa tuo Leijonankesyttäjä muistutti, mutta en saa millään mieleeni! Olen lukenut jonkin kirjan jossa oli tarinaa juurikin tuolla tavoin vahingoitetuista ja kidanapatuista naisista. Ehkä vielä joskus keksin, että mikä kumma se oli! :)

      Poista
  6. Tyylikäs banneri! Maurinko kirsu siihen on päässyt mukaan nuuskimaan blogin tapahtumia? Meillä majailee kermanvärinen lappalainen, melkoinen karvapallo. Kiva kun vierailit blogissani. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, Maurin ihana nenä se siinä! ♥♥♥
      Lappalaiset ovat ihania, olen aivan sydämeni menettänyt tälle rodulle. Ehkä joskus tulee vielä yksi nalle... :)

      Poista
  7. Voi miten kaunis banneri ja niin hienosti sen sisällön kuvasit♥ Ihania lukuhetkiä♥

    VastaaPoista
  8. Ihastuttavan kaunis banneri!
    Kiitos vierailusta blogissani!
    Dekkareita en ole lukenut pitkään aikaan, täytyy laittaa nimi ylös.
    Viimeksi luin Antti Heikkisen Mummo. Mielenkiintoinen kirja nuoren miehen kirjoittamaksi. Toinen mielenkiintoinen kirja oli Kjell Westön Rikinkeltainen taivas.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Kjell Westön kirja vilahtelee monissa blogikirjoituksissa ja instassa, joten olen itsekin sen lukemista miettinyt. Mutta voi kuinka paljon onkaan kirjoja "nämä täytyy joskus lukea"-listallani.. :)

      Poista
  9. Blogissasi on kauniit värit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kovin räikeyttä rakastava ihminen ja mielelläni pitäisi tämän supervärikkäänä, mutta tiedän, että kyllästyisin liian pian, joten nyt yritin hieman maltillisemmin "sisustaa", hihih.. :)

      Poista
  10. Camilla on kyllä yksi mun suosikki kirjailijoista. Joululahjaksi saamani Noita odottelee sopivaa hetkeä yöpöydälläni. Suunnittelin talvilomalla sen lukevan kun on aikaa uppoutua rauhassa.

    VastaaPoista