tiistai 23. tammikuuta 2018

Päättymätön tarina

Oman onnensa nojassa nuokkuva, itsensä seurassa seilaava. Täysikuu jos toinenkin on tallattu siitä hetkestä, kun blogi on saanut huomiota osakseen. Syksy taipui talven alle ja vuodesta siirryttiin seuraavaan. On aika taas liittyä seuraan.

Aloitin vuoden lukemalla kirjan, jonka matkassa mieleeni tuli eräs lapsuudestani tuttu elokuva, Päättymätön tarina. Ei suinkaan siksi, että kirjassa olisi elokuvan tavoin lentänyt lempeä luppakorva tai muutakaan taianomaisia tietään tarponut. Vaan siksi, että kirja tuntui juurikin siltä, päättymättömältä tarinalta.


Kyseinen kirja on Elizabeth Georgen teos Syntisen jäljillä. Lukukokemus oli sinällään hämmentävä, että en kirjasta löydä pahaa sanottavaa vaan pidin sen juonenkäänteistä, mutta silti sen lukeminen oli jollain tavoin kuin koskaan valmistumaton palapeli. Se, joka ei näytä valmistuvan lainkaan, vaikka tiuhaan työskentelee valmiin kuvan saavuttaakseen.

Siinä missä yleensä kirjan takakansi lähestyy salakavalan sutjakkaasti, tässä se oli tyystin tavoittamattomissa. Tuntui kuin olisin polkenut lähtöviivalla paikallani, vaikka juoni eteni ja toi eteensä aina uusia mutkia. Kenties yli 500 sivua ja sekin pienellä fontilla vain oli liikaa perinteiselle jännitystarinalle. Kuinkahan monta sivua kirja olisikaan ollut hieman nykyajan tyypillisemmällä fonttikoolla? 700 sivua?


Vuoden alku on tuonut mukanaan myös alennusmyynnit, joihin olen toki eksynyt pariinkiin otteeseen. Kuten yllä olevia kuvia tarkastelemalla voi havaita, olen kantanut kotiin toinen toistaan herkullisempia kirjoja, joiden kimppuun käymistä odotan kuin nälkäinen leijona heinikossa gasellia vaanien :)

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ei minusta niin vain eroon pääse, hihih :)

      Poista
  2. Kirja kuulostaa oikein hyvältä! Onkin ihana lukea sellaista kirjaa joka oikein tempaa mukaansa, mutta ei ole ihan heti ennalta arvattavissa:) Antoisia lukuhetkiä ja mukavaa alkanutta vuotta sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein mahtavaa alkanutta vuotta myös! :o)

      Poista
  3. Sinua on kaivattu täällä blogimaailmassa! ♥ Kivaa taas lukea kuulumisiasi! Oikein hyvää tammikuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva kuulla, että on kaivattu :) ♥ Jospa sitä jaksaisi olla taas hieman ahkerampi tämän kirjoittamisen kanssa!

      Poista
  4. Muistan hyvin tuon elokuvan, Päättymätön tarina, katsoin sen monta kertaa. Sinulla on hieno kirjakeko odottamassa, toivotan lukunautintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli niin ihana leffa! Itsekin muistan sen katsoneeni monia kertoja ja aina samallaisella "tunteenpalolla" :) ♥

      Poista